Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

COURTYARD PARTY


Me järkättiin muutaman kaverin kanssa lyhtybileet / rapujuhlat syksyn kunniaksi, ja etukäteen sovittu päivämäärä ei kyllä olisi kovin paljon parempi voinut olla ilman kannalta. Lämmin syyskuun ilta tarjoili parastaan, ja oli mukava kattaa pitkä pöytä ulos.


Meidän taloyhtiön sisäpiha on aika kiva. Sieltä löytyy puita, pöytäryhmiä, grillejä ja suihkulähdekin. Kaikkea saa käyttää vapaasti, ja kesäiltoina saa jännittää että onko tilaa omalle porukalle. Nyt onneksi kukaan muu ei ollut keksinyt järkätä juhlia pihalla, joten pääsin valtaamaan kaksi pöytää. Järjestelin ne peräkkäin suojaisaan kohtaan puiden ja aurinkovarjon alle.


Kaikki toivat nyyttäriperiaatteella syötävää pöytään. Hanna toi kirppikseltä haalittuja hopeatarjottimia ravuille, ja niiden avulla saatiinkin melkoisen näyttävä kattaus aikaiseksi. Rapuja, piirakoita, salaattia ja muita herkkuja saatiin nautiskella. Toki myös perinteiset snapsit kuuluivat iltaan, vaikka kukaan meistä ei osannut ruotsalaisia rapulauluja hehe.


Minä otin pääasialliseksi tehtäväkseni pöydän kattamisen ja emännöinnin. On kiva laittaa pöytä koreaksi juhlaa varten. Piti käydä ostamassa toinen pellavaliinakin ihan varta vasten tätä varten, ja ravasin kaupungillla listan kanssa monta tuntia. Kun on visio, niin siitä ei tingitä! Roikkuvat tuikkulyhdyt sekä pienet keraamiset kipot rapukäsien huljuttelua varten lainasin Granitista.


Illan pimetessä kynttilät toivat tunnelmaa, mutta ensi kerralla pitää ottaa paremmin huomioon että pienikin tuulenvire polttaa kynttilät hetkessä loppuun. Tulipa myös huomattua että mustat kynttilät ja valkoinen pöytäliina eivät ole välttämättä se paras kombo, mutta tilanne pelastettiin laittamalle paperilautaset kynttilöiden alle..! Ensi kerralla tosiaan niitä lyhtyjä enemmän. :) Onneksi liinat lähtivät puhtaaksi pesussa.



Katja ja vaaleanpunainen ihana tukka!


Punaviini lämmitti lasissa ja toin muutaman viltinkin tuoleille, vaikka ilta oli sen verran lämmin ettei niitä edes tarvinnut. 


Hyvät juhlat oli, näitä lisää! Näin aikuisena sitä alkaa yhä enemmän arvostamaan iltoja, jotka on rakennettu ruuan ympärille. Se taisi olla tämän kesän viimeinen kerta tällä sisäpihalla. Skål! Viime vuotisista lyhtybileistä löytyy kuvia täältä.

6 kommenttia

  1. Ihanan näköinen sisäpiha :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tää on kyllä ihana! Ekana kesänä sitä ei edes tiennyt kun täällä oli vähän remppaa, mutta tänä kesänä on päässyt nauttimaan :)

      Poista
  2. Voih - näitä sinun kuviasi - taideteoksia !!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! Minusta kun tuntui että nämä kuvat eivät nyt oikein onnistuneet välttämättä tuomaan sitä oikeaa tunnelmaa, mutta ehkä sittenkin.. :)

      Poista
  3. no näyttääpäs hyvältä, kiva että otit vinkistä vaarin ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooh, hyvä vinkki oli! :) Olis ollu kiva kutsua myös sut mutta tila loppui kesken ja Hanna hoiti kutsupuolen..

      Poista

© RAW DESIGN BLOG
Maira Gall